Etusivu



03.02.2010

Crocodiles piti kauden ensimmäisen leirin


Kuortaneen urheiluopistolla järjestetyssä leirityksessä oli paikalla n. 30 krokotiiliä.

Crocodilesin fyysisen kunnon valmentaja, Biomekaanikko Teemu Rauhala Kuortaneen urheiluopistolta kommentoi leiripäivää seuraavasti:

- Perustestisetin veti läpi n.25 pelaajaa, joista osan pääsin "profiloimaan" ensi kertaa. Harjoituskausi on vielä kesken, joten kevään aikana on vielä paljon töitä tiedossa. Osa pelaajista oli viime kauden vastaavaan ajankohtaan selvästi paremmassa tilanteessa. Joillakin taas on rehellisyyden nimissä todettava, että off season oli jäänyt hieman päälle. Oma tilanne valkeni varmasti jokaiselle. Keskeistä on tiedostaa, että tässäkin lajissa fysiikkapuoli laitetaan kuntoon talven harjoituskauden aikana. Kesällä kehitetään peliä ja ominaisuuksia lähinnä pidetään yllä. Melko tyytyväisenä voin kuitenkin laittaa päävalmentaja "Slivolle" raporttia, eteenpäin on menty. Kokonaisuutena olemme vuoden takaista edellä juoksupuolella jo nyt vaikka juoksupuolta ei vielä ole paljon rassattukaan. Erityisesti pidin viikonloppuna tekemisen  yleisilmeestä. Näkyvissä oli sitä "vohinaa”. Tasoja mitataan seuraavan kerran toukokuun puolivälissä, jolloin myös kaikki ulkomaalaisvahvistukset ovat rivissä.
 

Teemu Rauhalan teorialuento fyysisestä harjoittelusta

Crocodilesin kotimaisten pelaajien hankinnoista vastaava, ja valmennusryhmään kuuluva Juha Laitila näki joukkueen tekemisessä hyvää asennetta:

- Omasta puolesta voin todeta päivän Kuortaneella onnistuneeksi. Pelaajat oli hyvällä asenteella liikkeellä ja pientä kisaa oli havaittavissa. Osa pettyi omiin tuloksiin, mutta toisaalta oli joukossa pelaajia jotka olivat hieman yllättyneitä tämän hetken "suorituskyvystä". Mitään ei ole vielä menetetty, koska kauden alkuun on vielä reilut kolme kuukautta. Treeni intoa!